Jenda

Olipas taas naiivia. Ihan oikeasti. Mutta Out for a Killiin verrattuna kyseessä on taideteos. Paikoitellen elokuva vaikuttaa halvalla tehdyltä ja paikoitellen esittää viholliset ihan ääliöinä, ja lisäksi näkisin mielelläni Seagalin roolissa ihan kenet tahansa muun kuin hänet. Hän on nimittäin välillä todella koomisen näköinen. Ja se hänen äänensä, yök. Kahta kohtausta en saa pois mielestäni. Ensimmäisessä Mig-21 haluaa ampua vakoojakoneen alas ja toisessa Seagal astelee panssarivaunua kohti, joka normaaleissa olosuhteissa tykittäisi kaikki seulaksi konekiväärillään, ja heittää panssarivaunusta kurkkivaa miehistöä granaatilla... En voinut välttää röhönaurua.

Minulle, johon Woody Allenin huumori ei ihan täysillä uppoa, tämä oli mukava komedia, joka kirvoitti parit naurutkin. En aio antaa liian hyvää arviota vain siksi, että tekijä on ohjaaja, joka tuntuu olevan kestosuosiossa. Muiden kommenttien perusteella huomasin kyseessä olevan Allenin helpoimmin sulatettava teos, mikä pitää mielestäni paikkansa, joskin muutamia loppupään kohtauksia lukuun ottamatta elokuva kuului pikemminkin ei-niin-hauskoihin (mutta ei ollut missään nimessä tylsä). Paras aina viimeiseksi, kuinkas muuten.

Harmi kyllä elokuva ei mielestäni onnistunut hyödyntämään parodioimiensa teosten tarjoamia mahdollisuuksia, eikä senkään vuoksi voinut välttyä heikommilta hetkiltä, joissa jälleen kerran (valitettavasti) nähdään paljon ällöttävyyksiä, kuten oksentelua paikalla olevien päälle, kuolleita eläimiä, vihjauksia zoofiliaan ja homoseksuaalisuuteen ja kaikkialta valuvaan limaan ja mönjään. Toisin sanoen kun ideat loppuvat, laita henkilöt oksentamaan. Toisaalta en kyllä ihmettelisi, vaikka tämä huumori toimisikin yksinkertaisempaan amerikkalaiseen teiniyleisöön (ja älyvapaan "Show me the funny" -ohjelman perusteella myös amerikkalaisiin aikuisiin), mutta me täällä Euroopassa nauramme hyvälle huumorille, emmekä yrjöämiselle. Minun makuuni nykyään tehdään jo liikaa "parodioita", jotka ovat keskenään lähes samanlaisia.

Omaan makuuni liian hidas ja kokoon kursittu juttu, joka ei osaa hyödyntää aiheensa tarjoamaa potentiaalia, ja josta melkein kaikki huumori on kadonnut. Tuntuu, että nykyään kuvataan kasapäin pseudodokumentteina esiintyviä elokuvia.

Pitkään aikaan en ole kokenut elokuvan alusta saakka sitä kaivattua jännitystä, ja melkein koko leffan ajan mietin kauhulla, mitä ensimmäiselle, 7 vuotta sitten kadonneelle alukselle on käynyt. Miehistölle ja katsojalle on heti selvää, ettei nyt ole kyse henkilöistä, sillä ainoa oleellinen asia on hinnalla millä hyvänsä räjäyttää panos ja lähettää se aurinkoon, vaikka sitten viimeisellä kädenheilautuksella pitäisi painaa punaista nappia. Sitten on vielä ilmeinen moraalinen dilemma, onko ylipäätään oikein ja moraalista yrittää elvyttää aurinkoa?

Tätä voisi kutsua tyypilliseksi brutaaliksi Peckinpahin elokuvaksi. Valitettavasti miljöö ja näyttelijät eivät ole kovin onnistuneesti valitut, ja muutama viimeistä minuuttia lukuun ottamatta melko tylsä, eivätkä sitä herätä henkiin edes etydit, jotka eivät mielestäni istu tarinaan erityisen hyvin. Mietin pitkään, minkä arvioin antaisin, mutta päädyin kuitenkin vain kolmeen tähteen, jotka ovat kallellaan pikemminkin neljään kuin kahteen.

Ottaen huomioon, ettei Charles Bronson ole enää keskuudessamme, kuudetta osaa ei toivottavasti enää ole luvassa. Tämä elokuva on malliesimerkki huonoista elokuvista, joissa Bronson vielä vanhoilla päivillään esitti sankarillisia poliiseja, vaikka olikin siihen jo liian vanha, ja kokonaisvaikutelma oli pikemminkin koominen kuin vauhdikas. Vaikka kyseessä onkin lajityyppinsä keskinkertainen edustaja, en kuitenkaan mielelläni lyttäisi sitä aivan totaalisesti.

Lukuun ottamatta tyypillistä, kaamean noloa loppua tämä leffa sai minut yllättäen kieriskelemään naurusta. Näyttelijävalinnat jäivät kaivelemaan: Amanda Bynesistä en pidä ja muutkin näyttelivät hiukan jäykästi, mutta kannattaa ehdottomasti kiinnittää huomio Englannin Valioliigan ennätyksenhaltijaan, Vinnie Jonesiin, joka näyttelee jalkapallojoukkueen valmentajaa. Minä vain odotin, että hän vetää takkinsa taskusta Desert Eaglen.

Paikoitellen tylsä ja paikoitellen jännittävämpi elokuva, jonka juoni on täysin läpinäkyvä, niin kuin vain Hollywood-elokuvassa voi. Kaiken lisäksi Ryan Phillippe on koko elokuvan ajan (sieppauskohtauksesta sormen irti leikkaamiseen saakka) täysin epäuskottava. Aivan kuin eri ihminen. Mietin vain, että mitenkähän vaikeaa amerikkalaisen on näytellä, ettei osaa kunnolla englantia...

Olen selvästi katsonut ihan eri elokuvan kuin muut. Minulla on myös tunne, että tämä elokuva on tehty vanhempien elokuvien juonista koostamalla ja varastamalla ja kaikki muka-vitsit perustuvat rivolle pissakakka-huumorille, joka on varta vasten käsikirjoitettu Zahnin suuhun. Huolimatta siitä, että tällaiset "yllättävät käänteet elokuvan viimeisten 20 minuutin aikana" tuntuvat nykyään olevan Hollywoodin peruskauraa, ja itsekin tiedän kolme elokuvaa viimeisten kahden vuoden ajalta, joista sellaisia löytyy, oli elokuvan loppu mielestäni täysin ennalta-arvattava. Viimeiseen kahteenkymmeneen minuuttiin saakka juoni oli sitä paitsi pitkästyttävä, vaikka käsikirjoittaja olikin yrittänyt peitellä sitä filosofisilla höpinöillä. Jos voisin jättää käsikirjoituksen arvion ulkopuolelle, antaisin myönteistä palautetta esimerkiksi Stevie Zahnille ja ehkä myös Matt Dillonille, vaikkei kumpikaan saanut oikein tilaisuutta paljastaa näyttelijänlahjojaan. Sitä varten ovat muut teokset.