Katastrof på Östersjön

30. tammikuuta vuonna 1945 Neuvostoliiton sukellusvene S-13 upotti Wilhelm Gustloffin, entisen KdF-risteilijäaluksen, (Kraft durch Freude, Voimaa ilosta) joka oli muutettu pakolaisten kuljetusalukseksi Toisen Maailmansodan viimeisessä vaiheessa. S-13:n komentajaa Alexandr Marineskoa ei voi tapahtuneesta syyttää, sillä hän noudatti merisodankäynnin sääntöjä. Wilhelm Gustloffilla oli sota-aluksen merkinnät, siinä oli ilmatorjuntatykit ja sitä saattoi torpedoalus Löwe. Mikään ei vaikuttanut siltä, että käynnissä olisi ollut pelastustoimenpide. Yli 9 300 ihmistä, lähinnä siviilejä, kuoli sinä yönä Itämerellä. Tapahtumaa pidetään vakavimpana merionnettomuutena koskaan. Wilhelm Gustloffin uhrit olivat niitä harvoja saksalaisia sotauhreja, joiden kohtaloa voitiin teoriassa surra sekä Länsi- että Itä-Saksassa julkisesti, koska ketään ei oikeastaan voinut syyttää tapahtuneesta. Tosin laivan evakuointioperaatio Hannibal käynnistettiin aivan liian myöhään... Silti Frank Wisbar, kaupallisesti menestynein paluumuuttaja-auteur, ei suostu päästämään katsojaa helpolla: Kauhujen yö Itämerellä on realistinen, synkkä ja välillä armottoman ahdistava elokuva, jota ei ole helppo asettaa mihinkään genreen. Se on välillä realistinen melodraama ja välillä taistelukuvaus, jossa toiminta ei koskaan tunnu realisoituvan, paitsi lopussa kaikki muuttuu Armageddoniksi. (OM) (Midnight Sun Film Festival)