Ignalinan lapset

Visaginasin kaupunki rakennettiin keskelle ei mitään 1970-luvulla. Kaupungin oli tarkoitus symboloida Neuvostoliittoa vahvana ydinvoimavaltiona. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kaupunki symboloi myös Liettuaa energiaomavaraisena valtiona. EU-jäsenyyden myötä ydinvoimalaitos jouduttiin sulkemaan, muuta teollisuutta kaupungissa ei ollutkaan. Vielä tänäänkin kaupunki on kuin Venäjä pienoiskoossa. Venäjä on valtakieli ja useimmat asukkaat eivät tunne lainkaan yhteenkuuluvuutta liettualaista yhteiskuntaa kohtaan. Kaupungin ulkopuolella ajatellaan samoin kaupunkilaisista. Ilmasta käsin perhosen siiviltä näyttävä kaupunki elää kuin kuplassa erillään muusta maailmasta ja menneisyyteen juuttuneena. Toivo kuitenkin elää. Vaikka monet nuoret ovat lähteneet kaupungista, monet ovat jääneet ja yrittävät kehittää kaupunkia - saada sen syntymään uudelleen ilman 100-prosenttista riippuvaisuutta ydinvoimasta. Dokumentissa seurataan elämän eri vaiheissa olevia ihmisiä, jotka kaikki ovat suuren valinnan edessä. Sosiaaliset kysymykset, kieli, kulttuuri ja uskonto; ne kaikki ovat vaakakupissa. Lopulta kyse on mitä suurimmassa määrin myös identiteetistä ja osallisuudesta. Aikana, jolloin sota on jälleen saanut ihmiset pelon, epäuskoisuuden ja vainoharhaisuuden valtaan, dokumentti haluaa puhua suvaitsevaisuuden ja vuoropuhelun puolesta. (YLE)