I’m Dead but I Have Friends

Rock'n roll never dies! Guillaume ja Stéphane Malandrinin ohjaama tie-elokuva tulkitsee kliseistä sananpartta – hyvin kirjaimellisesti. Jupé, Yvan, Wim ja Pierre ovat soittaneet Grand Ours -bändissään jo useamman vuosikymmenen ajan. Ihanat, keski-ikäiset karvanaamat joutuvat kohtaamaan jäsenensä yllättävän kuoleman odotetun jenkkikiertueen alla, mutta jääräpäinen ja varsin Dude Lebowski -henkinen basisti Yvan päättää toteuttaa rundin kaikesta huolimatta – kokonaisena bändinä, vaikka haudan takaa. Hulvattoman mustaa uurna- ja tuhkahuumoria sisältävä lämmin komedia tarjoaa kaljan- ja kokkelinhuuruisia hetkiä matkalla kohti unelmien kiertuetta sekä maalla, raiteilla että ilmassa. Matkan varrella kohdattujen yllättävien tuttavuuksien kautta avautuu myös vakavampi näkymä luopumisen tuskaan, salaisuuksiin ja vanhoihin kaunoihin mutta ennen kaikkea miesten keskinäiseen lojaaliuteen. Queer-vibaa soppaan tuo komeaviiksinen hävittäjäpilotti. I'm Dead but I Have Friends on katsomisen arvoinen jo kaverusten määränpäässä avautuvien huikeiden maisemien vuoksi. Mutta miten ex-Beatle Pete Best liittyy tarinaan?
Maaret Louhelainen (Helsinki International Film Festival)