Montparnasse Bienvenue

Léonor Serraillen ensimmäinen pitkä ohjaustyö on intiimi kuvaus Juliasta (Laetitia Dosch), jota ex-miesystävä kuvaa pantavaksi luuseriksi. Julia yrittää päästä yli kipeästä erosta, varastaa eksänsä kissan ja kulkee katti kainalossa ympäri Pariisia kiehtovana, ärsyttävänä sekasotkuna. Julia on se kömpelö kaveri, joka käyttäytyy kännissä kuin ääliö, tupakoi, vaikkei oikeasti polta ja tanssii, noh, niin kuin kukaan ei näkisi. Kaikessa noloudessaan ja sydänsuruissaankin Julia on hyvin hurmaava, ja hän hakee pelottomasti yhteyttä toisiin ihmisiin, jopa kauan sitten kadottamaansa äitiin. Julia on lahjakas herra Ripley, ympäristöönsä sulavasti sopeutuva, vahingossa valehteleva huijari, joka ei itsekään ole varma, kuka hän oikein on. Edes Julian silmät eivät osaa päättää väriään. Julian ambivalenssin alleviivaaminen heterokromialla on säväyttävä tehokeino, sillä mikä voisi olla kiehtovampaa ja enemmän epätotta kuin silmät, joista yksi on läpitunkevan sininen ja toinen petollisen rauhallista vihreää? Julian silmät tekevät elokuvan viimeisestä kuvasta poikkeuksellisen mieleenpainuvan.
Saija Holm (Helsinki International Film Festival)