Juonikuvaukset(1)

Erkki Karun ohjaamassa mykässä salonkikomediassa Suvinen satu (1925) taidemaalari Bertel von Bjelke (Sven Hildén) ihastuu kunnallisneuvos Kannon (Volmar Neiro) kasvattityttäreen Hilkkaan (Maire Heide). Hilkka ei miehen kosinnoista piittaa, joten mies järjestää huijauksen, jolla aikoo valloittaa tytön sydämen. (VL-Media)

Arvostelut (1)

Jenda 

kaikki käyttäjän arvostelut

suomi Paikallinen taiteilija Bertel kutsuu juhliin ateljeehensa ystävänsä suojatteineen, etenkin Hilkan, jota hän tosin kutsukirjeessä nimittää nykypäivänä jokseenkin seksistisen kuuloisesti ”kissimirriksi”. Tästä nainen suivaantuukin ja kostaa miehelle jättämällä tämän täysin huomiotta juhlien aikana. Nyt ”sankarimme” vasta innostuukin jahtaamaan neitoa kaikin voimin, ja suunnittelee kumppaneineen huijauksen, joka saa hänet näyttämään rohkealta pelastajalta, johon neito (yhä syvemmin) rakastuisi. Nykypäivän juoneksi tavattoman naiivi ja liian suppea. Aivan kuin naisen tehtävä olisi varhaisessa elokuvatuotannossa ollut mieheen rakastuminen, ilman mitään selvää syytä. Olen nähnyt elokuvasta kaksi versiota, jotka tällä hetkellä (2022) ovat nähtävillä. Vanhemmalle DVD:lle pääsi elokuvasta vain murto-osa, 17 minuuttia, mutta Kansallisen audiovisuaalisen instituutin ammattilaisten onnistui koota 88 minuutin pituisen lähes tuhoutuneen elokuvan ylijääneistä taltioinneista sekä valokuvista 62 minuutin kokonaisuus (joskin kuvanlaadultaan vaihteleva). Mainittakoon, että yli 40 minuuttia lisämateriaalia antaa elokuvalle kehykset ja tuo siihen enemmän tolkkua. Teknisellä puolella voi havaita, verrattuna myös Erkki Karun aiempaan tuotantoon, huomattavasti lisääntyneet näyttelijöiden lähikuvat. Kamera on yhä etupäässä staattinen, mutta Kurt Jäger osaa jo seurata kohdetta kameralla. Elokuvan on tarkoitus olla ensimmäinen yritys tuottaa salonkikomediaa, jonka pitäisi ymmärtääkseni perustua dialogiin, mikä saattaa olla hieman hankalaa mykkäelokuvassa. Siitäkin huolimatta Erkki Kivijärvi on onnistunut sujauttamaan väliteksteihin muutaman piikikkään vitsin. Itse löydän käsikirjoituksesta myös groteskeja piirteitä – etenkin kohtauksessa, jossa sankaritar kamppaa erään sivuhenkilön vain läksyttääkseen tätä vielä tokaisemalla: ”Mitä komeampi mies, sen rumemmin kaatuu.” On myös reilua huomauttaa, että nuoren naisen ”pelottelu” on hauskasti kirjoitettu ja aika viihdyttävää, ja elokuvan jälkimmäinen puolisko, joka tapahtuu mukamas perheen asunnossa, tekee elokuvasta hieman keskivertoa paremman komedian. Kaikki muu on vain täytettä. Olen samaa mieltä tuon ajan kriitikon kanssa siitä, että parhaan roolityön tekevät Yrjö Somersalmi ja Paavo Kostioja esittäessään elokuvan sankarin kumppaneita. Muut näyttelijät, pääosan esittäjä mukaan lukien, eivät tehneet suurta vaikutusta. ()

Kuvagalleria (4)