Tuhlaajapojan päiväkirja

"Tuhlaajapojan päiväkirja" on jatkoa kymmenen vuotta aiemmalle "Tuhlaajapojan paluulle". Tuolloin sävynä oli nostalginen hurmos, mutta nyt Tuhlaajapoika itkee kulttuurin, hengen ja luonnon katoamista. Vuonna 1987 Suomi täyttää 70 vuotta. Suomessa eletään hillitöntä kulutusjuhlaa. Yliarvostettu markka ja Saksasta saatu halpa lainaraha "tekevät kunnon miehen hulluksi", kuten Maritta Kuula laulaa elokuvassa Kauko Röyhkän kappaleessa. Aika on monessa mielessä mielenkiintoinen. Internetin aika ei ole vielä koittanut, mutta tietokoneet ja robotit tekevät jo tuloaan. Samaan aikaan rakennetaan vaivihkaa yksityisiä säteilysuojia. "Tuhlaajapojan päiväkirjan" kehyskertomuksena on tuottaja Paavo Kähkölän kanssa käyty kirjeenvaihto, jossa Tuhlaajapoika kertoo, keitä haluaisi haastatella Suomen 70-vuotisjuhlaohjelmaan. Jälkipolvet voisivat punnita haastateltavien viisauden. Elokuvassa on äänessä kolme kovaa suomalaista toisinajattelijaa: kirjailijat Paavo Rintala ja Erno Paasilinna ja kalastaja Pentti Linkola. Rintala vertaa 1980-lukua antiikin Kreikan loppuaikoihin, jolloin valtiot menettivät merkityksensä. Läntinen Neuvostoliitto on hänestä muuttunut samanlaiseksi länsimaaksi kuin Keski-Eurooppa ja Pohjoismaat. On vain samaa teknologiaansa ja kulttuuriinsa väsyneiden ihmisten hellenismiä.
Teksti: Eeli Aalto & Jukka Lindfors (YLE)