Pariisin vainotut

Vuosi 1942. Tarina alkaa Pariisin Montmartren idyllisistä pihapiireistä. Juutalaiset lapset on pantu koulussa pitämään takeissaan keltaista tähteä. Osa aikuisista vähättelee asiaa. Rasistit ovat tyytyväisiä. Weismannin perhe on tähän saakka jaksanut pitää päänsä pystyssä miehityksestä ja puutteesta huolimatta. Samaan aikaan virastojen uumenissa: Ranskan poliisi valmistelee saksalaisten miehittäjien vaatimuksesta massiivista ratsiaa. Päämääränä on toimittaa juutalaiset leireille. Tarinan keskeistä henkilöä, nämä tapahtumat kokenutta Joseph Weismannia haastateltiin 1995. Hän arveli vielä silloin, ettei tätä tarinaa uskallettaisi koskaan kertoa. Ohjaaja Rose Bosch sanoo, että elokuva oli pakko tehdä, jotta eräs Ranskan sodan ajan synkeimmistä tapahtumista tulisi päivänvaloon. Ohjaajan aviomiehen, tuottaja Ilan Goldmanin  juutalainen perhe oli elänyt samoissa kortteleissa kuin Weismann. Tarina oli heille omakohtaisen polttava.
Heinäkuun 16. päivä, 1942, Vichyn hallituksen ja pääministeri Pierre Lavalin siunauksella, Ranskan poliisi raastaa oman maansa kansalaiset keskellä yötä kodeistaan. 13.000 juutalaista kootaan pyöräilystadionille. Helle paahtaa rakennusta, jossa ei ole alkeellisiakaan edellytyksiä pitää tuollaista joukkoa päiväkausia. Mukana on yli 4.000 lasta. Ranskalainen lääkäri (osassa Jean Reno) saa mahdottomassa tilanteessa avukseen sairaanhoitajan (Melanie Laurent). Kaksikko seuraa vapaaehtoisesti juutalaisia kokoamisleirille. Juutalaisilta riistetään loputkin mukaan tulleesta omaisuudesta, perheenjäsenet erotetaan toisistaan, vangit näännytetään puutteeseen ja nälkään, ja lähetetään sitten tuhoamisleirille. (Cinema Mondo)