Ei tietä kotiin

Markku Heikkisen mietteliään dokumentin päähahmo Charles asuu Kajaanissa. Lapset huutelevat rumia kadulla ja tappouhkauksia tullaan esittämään kotiovelle asti, mutta lempeä mies ei vastoinkäymisistä lannistu. Hän on päättänyt selviytyä ja on ylpeä suomalaisiksi kasvista lapsistaan. Ja päiväkerhohoitajan työstään: ”Oli kiva saada ensimmäinen palkka. Oli hienoa maksaa veroja, kun sai antaa takaisin sitä hyvää, mitä on Suomelta saanut.”

Charles syntyi Kongon demokraattisessa tasavallassa, mutta 90-luvun alussa puhjenneet veriset heimosodat ajoivat maan tutsiväestön surman suuhun tai maanpakoon naapurimaa Ruandaan. Charles matkustaakin Ruandaan tapaamaan ystäviään ja perhettään. Tapaaminen ei ole yhtä juhlaa: hänen äitinsä asuu ankeassa pakolaisleirissä. Charlesin unelmana on perustaa koulu kotiseudulleen, Kongon Masisiin. Mutta ensin sinne pitäisi saada rakennettua tie. Ja rauha. Matkan aikana, dokumentin ääniraidalla, Charles ”kirjoittaa” tyttärelleen, kertoo tälle tuntojaan ja historiaansa. ”Sydämeni on Kongossa ja sinun luonasi Nadine”, hän sanoo.
Jaana Semeri (DocPoint)