Beuys

Joseph Beuys hylki taidetta ja pyrki tekemään kaikesta taidetta. Hän puhui yksinkertaisin sanoin kivikovaa politiikkaa, jonka hän sulki teoksiinsa piiloon selityksiltä. Beuys on välttämätöntä nähtävää jokaiselle EMMAn keväisessä retrospektiivissä käyneelle. Luftwaffen palveluksessa liki hengiltä loukkaantunut Beuys kasvoi sodanjälkeisen nykytaiteen arvoituksellisimmaksi ja 1970-luvun kiihkotuimmaksi eksentrikoksi. Veistoksista performansseihin ja anti-taiteellisen Fluxus-liikkeen myötä omaan ekologiseen käsitetaiteeseensa sulautunut Beuys kuvailee töitään kuin maailman luonnollisimpia asioita. Niitä ylisanoin auki selittävät kriitikot vain alleviivaavat taidemaailman irvokasta jargonia, jonka Beuys yritti väkisin vääntää ratapölkyiksi, istuttaa 7000 tammeksi, kasata lohkareiksi tai valaa rasvaksi nurkkaan.

Pääosin arkistovideoista ja -valokuvista koottu Beuys tavoittelee samaa askeettista vimmaa kuin kohteensa. Tonaalisuuden rajoilla häilyvä alkuperäismusiikki myötäilee ja pudottelee kuvia paikoilleen. Jos kylmän sodan aikaisesta Euroopasta jotain kaihoaisi takaisin, niin Beuysin kaltaisia ehdottomia, kaiken huomion vaativia taiteilijoita, jotka ravistelisivat kaiken maailman tolkun ihmisiä.
Tapio Reinekoski (Helsinki International Film Festival)